Translate

22.2.2017

Koiranulkoilutuspäivä






Huomenna 23.2. on Koirankeksien päivä
Koiranomistajalla nuo teemat toistuvat 
tietenkin jokaikinen päivä. 





Minä puolueellisesti ihailen tässä 
vain suloisia kultaisia noutajia, 
mutta kerro minulle jostain muustakin... 

Suosittele minulle jotain koirarotua 
ja kerro perusteet suosituksellesi.



Järjestyslain mukaan koira on pidettävä aina 
kytkettynä taajamassa.

Koiran vapaana pitäminen on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla.
Koiran tulee näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa. 
Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.