Translate

26.6.2017

Virran partaalla





Vaelsimme Hanin kanssa virranparraslenkkimme jo 
reilu viikko sitten mutta aikalailla täällä on saman 
näköistä edelleen, kuin olisi vasta kevät. 


Metsäkurjenpolvet kukkivat kaikkialla 
muualla paitsi meidän pihalla 
ne ovat vasta nupullaan.  
Sittenpä on jotain 
mitä odsottaa... 
 


 Piikkilankakerä on joltain joskus 
niitylle unohtunut... 
En mennyt kovin lähelle etten löydä 
ruosteista piikkilankaa vielä polvestani. 



Nurmitädykkeitä niityllä. 
Näitä ihanuuksia on myös 
omalla pihalla. 
Tuttuja lapsuudesta...




 Meilläpäin on tänä keväänä 
(vai kesänä?) 
ollut pihlajissa ihan kamalasti 
kukkia! Syksyllä pitäisi pihlajien 
notkua marjoista. 

Viime keväänä niissä ei 
ollutkaan kukan kukkaa, 
eikä syksyllä siten marjan marjaa... 

Jospa se vanhan kansan lumi-
uskomus meneekin niin, 
että lunta on talvella saman-
verran kuin pihlajassa marjoja? 
Kun toisinpäin se ei tunnu 
pitävän paikkaansa, ettei pihlaja 
muka kahta kantaisi, lunta 
ja marjoja, samana vuonna. 



Ja taas hiukan metsäkurjenpolvia. 
 



Lupiinit ilahduttivat ojan penkalla. 
Tiedän että joku raivostuu niitä 
nähdessään, samoin kuin jättibalsamiakin 
katsellessaan. Mie vaan ilostun... 



Neidonkorento bongattuna 
virran varrelta.
 


Koko tämän ajan jonka olemme täällä 
asustaneet, on Palojoki raukka aina vaan 
enemmän rehevöitynyt. 

Onneksi emme hankkineetkaan sitä 
kanoottia, josta seitsemän vuotta sitten 
hieman haaveilimme... 
Ei sillä pääsisi tuolla eteenpäin. 
 




Niin kaunis on taivas, 
kaunis on maa... 



 Viimeiset voikukanhahtuvat... 



 Jokin vanha narsissilajike joka 
aikaa uhmaten ilmestyy entisen 
talon pihan paikkeille, 
vaikkei sitä pihaa enää 
edes ole...