Translate

26.6.2017

Juhannuksen muistoja





Osa Murusista ja me kaksi olimme 
Mamani mökkivieraina juhannuksena. 

Mansikkamäen ihana tila otti 
meidät vastaan emäntänsä tapaan 
viraanvaraisena ja ihastuttavana.



Maman rhodot kukkivat ihan 
mielettömästi! 



Itselläni on tämän värinen rhodo 
jossa on YKSI kukka. 


Maman useissa pensaissa oli 
satoja ellei tuhansia kukkia. 
Näissä kuvissa on niistä vain murto-osa. 


 Mamalla on viherpeukalo!




 Mamani rakastaa sinisiä orvokkeja.



Tämä on Maman edelliseltä mökiltä 
Asikkalasta tähän pihaan 
siirretty erikoiskielo. 
Kookas ja kaunis. 


Raesateet ovat yrittäneet tehdä tuhoa... =(  
Saisivat mokomat rakeet nyt 
jo loppua!!!! Miekin pelkään 
pionieni puolesta...



Äiti-Mama on siirtänyt metsäkurjenpolvia 
tonttinsa metsäosuudelta puutarhaan 
jossa niistä kasvaa tietenkin hänen hoidossaan 
mahtavan kokoisia ja uhkeita. 



 Aikoinaan Hollolassa asuessamme ihailimme äidin 
kanssa Salpakankaan seurakuntakeskuksen 
seinällä kasvavaa piippuköynnöstä. 
Mama hankki sellaisen tänne mökilleen vuosia 
sitten ja kesäisin köynnös peittää pihan vanhan 
pienen navetan miltei näkyvistä. 


Piippuköynnös yrittää 
kurkottaa taivaalle. 



Kevään viimeisiä tulppaaneja 
lemmikkien kera.


 Päivänliljoja kukassaan.








 Eri syreenilajikkeita Maman pihalta. 
Kaikkia en edes älynnyt kuvata... 





Maman mökki on kuin 
suoraan Karjalasta, vaikka 
Hämeessä sijaitseekin. 







Akankaali koreana. 
Olen saanut tätä Mamalta 
meidänkin pihaamme mutta ei 
se meillä lähtenyt kasvamaan. 
Jospa minulta puuttuu se jokin 
tietty kosketus? 









Vein mukanani Mansikkamäelle 
tietenkin mansikkakakun...  
Lisäsin päälle vielä kirsikoitakin 
kun itse olen niihin ihan hupsuna! 


Meitä hemmoteltiin kaikella ihanalla! 
Oli leivitettyä kananrintaa, uusia perunoita 
valkosipulivoilla, ihanaa salaattia, 
savukinkkua juustolla, ranskan 
perunoita jne...!

Lähdimme illalla massut pullolaan 
ja suupielet kohollaan. 











Maistelimme meillä vielä lasilliset 
Oodi vapaudelle -kuoharia. 

Oli kyllä turhan hapanta (kuivaa) 
miulle, mutta muut pitivät siitä. 

Olen kai liikaa myynyt kirpparilla 
tavaroita kun ei meiltä löytynyt 
edes neljää samanlaista 
samppanjalasia. =) 




Sunnuntaina Muruset auttoivat Hania 
rakentamaan kesäkeittiön lattiaa. 
Siihen sitten kannettiin Tokmannista 
hankittu isompi hiiligrilli jossa 
paisteltiin kanankinttuja, ananasta, 
pottuja ja maggaraa ja vielä 
jälkiruuaksi lettuja. 

Kuvassa miun gluteenittomia lettusiani. 
Ne tavalliset, joita muut söivät, 
 taisivat pysyä koossa 
paremmin kuin nämä. 
Mutta makuhan se on tärkein. =)