Translate

30.10.2014

Jouluihminen





Voit kuvitella Hanin ilmeen,
kun syys-lokakuun vaihteessa
lavastin kotiimme joulua, 
varsinkin kun mies ei todellakaan joulusta piittaa.
Minun kanssani hän vaan on joutunut jouluakin sietämään. =)



Olin erään lehtijutun kuvausta varten kaivanut varastosta esiin joulua
ja ripustellut koristeita mielin määrin sinne tänne ja pisteenä iin päälle,
tunnelmaan päästäkseni, soivat jouluiset laulut cd-soittimelta. 

Olin kuvannut ja siirrellyt kuvia ja laulaa hoilannut joululaulujen mukana 
ja hups, ulko-ovi aukesi kun mies saapui töistään tavallista aikaisemmin... =) 


Lapsuudenkodillahan on valtava merkitys siihen,
mistä me aikuisina pidämme,
mitä me arvostamme 
ja mistä emme pidä.
 

************* 

Lapset imevät itseensä
vanhempiensa esimerkkejä kaikesta.

Joskus tosin myöhemminkin
saattaa ympäristön vaikutus muokata
mielipiteitämme...

*************  

Itse rakastan jouluntunnelmaa.
Sitä, johon sekoittuu lapsenomaista iloa kaikesta pikkusievästä.
 Kiireettömyyden harrasta tunnelmaa sen jälkeen 
kun on siivottu koti tuoksuvan puhtaaksi. 
Kun petivaatteet tuoksuvat pakkaselle ja sängyissä on puhtaat lakanat.
Kun sohville on laitettu esille pehmeitä huopia, tuli paukkuu takassa,
kynttilät valaisevat kauniisti, ilmavirrassa kimaltelee jokin viehko pieni koriste.

Olohuoneen pöydällä on pino kirjoja, joululehtiä, hedelmiä, pähkinöitä ja namusia.
Kun on käyty saunassa ja päällä on jotakin pehmeää lämmintä,
ei niinkään juhlavaa vaan jotakin kotoisen mukavaa.

Kun keittiöstä tulvii jouluisten mausteiden tuoksua.
Kun hiljaa jostain soi jouluisia sävelmiä...
Televisiossa menee Samu Sirkan joulutervehdys.

Kun kuusen alla on paketteja joista ainakin
parissa on sinun nimesi.
Kun itse olet saanut aikaan sinne kuusen
juurelle edullisia mutta persoonallisia paketteja muille...

Tässä kaikessa on paljon sitä, 
mitä elin lapsuudenkodin jouluina 
ja kiitos siitä ja ihanista muistoista kuuluu 
omalle äidilleni ja perheelleni nyt ja silloin.



http://www.kotiblogit.fi/

Parhaat kotiblogit-lehti, johon kuvasin
ja lavastin joulua, toivoi suuria kuvia
ja niitä myös lähetin noin nelisenkymmentä. 

He valitsivat kuvistani 
vanhimmat, blogissa jo olleet,
joita niin ikään laitoin mukaan 
ja pilkkoivat kuvat pikku-pikku palleroiksi. 
No, näkemys se on sekin. =D

Sittenpä jäi itselle vielä ne uudet 
joulukuvat joita voin käyttää ihan itse täällä blogissani,
kun joulu hiukan enemmän lähenee. =)

***************













28.10.2014

Talviaika?





 Kelloja käännettiin talviaikaan,
ja heti sääkin muuttui uneliaan harmaaksi 
tai harmaan uneliaaksi. 

Tekee mieli kääriytyä huopaan 
ja kyhjöttää sohvannurkassa 
lempikirjan ja kaakaomukin kera. 




 Puut rätisevät takoissa 
ja luovat lämmön lisäksi 
lisää unettavuutta. 



 Tikutan lisää neulesukkasia 
pukinkonttiin. 


 Muistelen samalla viime joulun tunnelmia... 



 Porot ja muut koristeet odottelevat jo malttamattomina. 
Voin miltei kuulla niiden hirnuvan kaapissa. 
Vai hirnuvatko porot? 
En ole koskaan ollut niin lähellä oikeaa poroa että tietäisin. =) 

Reissu Pohjois-Suomeen voisi olla huikea. 
Tai vaikkapa pohjoiseen Norjaan? 
Vai Kanadaan? =) 
Haluaisin joskus nähdä revontulet. 
Niitä ei näe tällä seudulla liiallisen yöllisen 
valosaasteen vuoksi... =/

Vaikka kuinka menisin keskitalvella yöllä maate 
makuupussissa lumihankeen niin täällä en näe revontulia. 

Joskus aamuisin näen hangella Kettu Repolaisen jälkiä...




 Tietenkin haaveilen myös lämpimämmästä lomasta jossain 
paikassa jossa voin kahlata jälleen meressä... 



 Ja ah, tietenkin kesäkin on aina mielessä. 
Ensi kesäksi on kaapissa jo paljon erilaisia kukkien siemeniä, 
niin yksivuotisia kesäkukkia kuin perennojakin.


Vaikka oikeastaan nyt olisi aika tehdä talvisia askarteluja... =) 


Ja odotella lunta... 


Mutta sitä ei vielä ole näkynyt. 
Edes ensi sellaista. 
Onko teillä jo satanut? 




27.10.2014

Kansainvälinen Nallepäivä






Tänään on sellainen päivä. 
Nallet kehiin. =)

Hän, kuvassa,
on eräs kirpparilta pelastamani
pesemäni ja adoptoimani nallukka. 



24.10.2014

Halloween






Tämän kuukauden viimeisenä päivänä virallisesti 
vietetään All Hallows' Eveä, eli  Halloweeniä.  
Me Suomessa vietämme samantyylistä Pyhäinpäivää 
eli Vainajien muistopäivää. Vai olisiko Kekri oikeastaan 
se meidän vastaava juhlamme? 


Katsotaanpa mitä Wikipedia vähän tiivistettynä sanoo:
Nykyinen pyhäinpäivä on yhdistelmä kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivä 1. marraskuuta ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä 2. marraskuuta. Suomessa siitä on tullut yleinen vainajien muistopäivä. Silloin monet vievät läheisten haudalle kynttilän tai kukkia kuolleiden muistoksi. Kotona voidaan myös sytyttää kynttilä läheisen muistoksi. 

Vanhoista ajoista on Suomessa vietetty syksyllä sadonkorjuun päättymisen jälkeen kekriä.
Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä. Kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä. Sanan etymologiaa ei kuitenkaan ole voitu selvittää. Sen on arveltu olevan samaa alkuperää kuin pieni­muotoisia pitoja tarkoittava sana kekkerit. 
Sanaa kekri on vaihtelevasti käytetty merkitsemään myös myöhään syksyllä kylvettyä ruista, aavetta, mörköä tai pelätiksi pukeutunutta ihmistä.

Varhaisempina aikoina kekrillä ei ollut mitään tiettyä kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan sitä saatettiin samassakin kylässä viettää eri taloissa eri aikaan sen mukaan, milloin kukin oli saanut tärkeimmät syystyöt loppuun suoritetuksi.
Kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aikaa, ja runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa. Esimerkiksi kekripyörykät ovat lihapyöryköitä, joihin on laitettu sadonkorjuusta tulleita aineksia, kuten esimerkiksi punajuurta. Lammaspaisti oli toinen tyypillinen juhlaruoka, jota syömään kutsuttiin myös suvun vainajat.

Myöhempinä aikoina kekrin osuminen samaan ajankohtaan kirkolliseen pyhäinpäivän kanssa johti toisaalta siihen, että se alettiin käsittää myös vainajien muisto­juhlaksi, jollainen se kuitenkaan, vastoin nykyisin yleistä luuloa, ei alun perin ollut. Se oli ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin.

Siitä muodostui 1800-luvulla myös palvelusväen läksiäisjuhla, jonka jälkeen heillä oli kaksi viikkoa vapaata ennen uuteen taloon siirtymistä. 
Koska kekrin käsitettiin vanhastaan merkitsevän vuoden vaihtumista, liittyi siihen usein myös erilaisten enteiden kuulustelua ja tulevaisuuden ennustamista samaan tapaan kuin nykyisin uuteenvuoteen. 

Kekri muistutti usein saksalaisia karnevaaleja. Siihen liittyi myös tavallisimmin 12 päivää kestänyt jakoaika, jolloin ei yleensä tehty työtä enemmän kuin oli välttämätöntä. Kekrin toisena päivänä lähdettiin ”kekriä kiertämään”. Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä.
Ilmeisesti merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköinen olento. Kekripukki voitiin koota niin, että karhuntaljan tai vastaavan alla käveli kaksi miestä, kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Olkia, turkkia ja naamareita käytettiin myös tässä rakennelmassa. Suomessa kekriä juhlitaan mm polttamalla kekripukki.

(Luin koko ajan kekripukin keripukiksi johon sitä ei kannata sekoittaa.  
Kekripukkia ei pidä sekoittaa myöskään olkipukkiin, 
nuuttipukkiin tai vaikkapa joulupukkiin... =) 





Jossain päin maailmaa tätä tämän ajan juhlaa vietetään nimellä Kuolleiden päivä
Britit viettävät Guy Fawkesin yötä. Venäjälläkin tähän aikaan on Vanhempienpäivä 
jolloin on perinteisesti käyty haudoilla, muisteltu kuolleita ystäviä ja sukulaisia.

Eli siellä täällä koko maapallollamme samaan aikaan, kun pimeys ja synkkä syksy 
saavat elosta ja arjesta vallan, muistellaan menneitä sukupolvia, 
valaisten hautausmaita ja pimeyttä lyhdyin ja kynttilöin.

Itse olen sitä mieltä 
että lähimmäisiä ja sukulaisia
pitäisi muistaa heidän elossa ollessaan 
eikä vasta sitten, 
kun heitä ei enää ole... 

Silti sytytän kynttilän jos toisenkin kodissani
menneille polville.
Heille jotka näin viimeksi lapsena
tai joita en ehtinyt nähdä lainkaan...



Olin hankkinut tuon kuvissa näkyvän kurpitsan koristeeksi tupareihimme ja sen seuraksi 
piti tulla monta pikkuista söpöä kurpitsaa mutta nekin jäivät puuttumaan kuten niin monta 
muutakin suunnittelemaani tuparikoristejuttua, mutta se siitä. Piti vaan kertoa kurpitsasta 
vielä sen verran että ensimmäistä kertaa ikinä kokeilin millaista olisi kaivertaa kurpitsalyhty... 
Se oli yllättävän hankalaa koska itse kurpitsa oli aika kova pinnaltaan. 

Harjoitusta, harjoitusta... 




Tein kurpitsan sisuksista porkkanakurpitsakakun 
(korvaa kurpitsamurskalla osa porkkanaraasteesta) 
ja tuo kuori jäi lyhdyksi terassin kaiteelle.

Kurpitsalyhtyni kutistui kuitenkin ihan muutamassa pakkasyössä muumiomaiseksi 
ja alkoi kiinnostaa talitinttejä. Siirsinkin kurpitsapään sittemmin tunkiolle, 
jossa se on jatkanut eloaan raviten muuta luontoa. 
Meillä ei siis enää nyt kuun vaihteessa näy tätä näkyä terassin kaiteella. 
Se on muisto vain.



Viitteet: Wikipedia

21.10.2014

Vain elämää...








Ensimmäinen tuotantokausi oli paras.
Liviltä tulee marraskuussa uusintana
ensimmäisen tuotantokauden jaksoja. 

Paula Koivuniemi on kyllä
aina omaa luokkaansa. 






20.10.2014

Viimeiset punaiset omenat




Omenainen ovikranssi.


Omenainen lyhty. 



Omenia rappusilla.


Meinasin kirjoittaa että viimeinen anemonia, 
mutta niitä on vielä muutama nuppunen kukkapenkissä. 
Tämä oli ehkä kolmanneksi viimeinen. 

Kesän pihakengissäkin on valkoista maalia. 
Sitä on terassia maalailtu näköjään 
myös nämä jaloissa... 



Kuuntelin radiota ja se oli erehdys


Meillä remontointien aikaan oli usein avoinna jokin radiokanava, tuoden jonkinlaista taustaälämölöä rankoille ja hikisillekin uurastuksille näinä tämän talomme remonttikesinä. Remonttien jälkeen radionauhuri pyyhittiin remppapölystä ja kannettiin varastoon. Kukaan ei kaivannut enää älämölöä sen jälkeen, kun syksymmällä talo siivottiin katosta lattiaan ja valmistauduttiin talveen.

Pitkästä aikaa aloin hiljattain kuunnella yksikseni radiota, kuullakseni uutta musiikkia enemmän, mutta ne toimittajien välispiikkaukset, selostukset tai lipsautukset, mitä lie, ovat usein erittäin mauttomia. Tästä samasta mieltäni mietityttäneestä asiasta oli uutista eräänä päivänä eräässä iltapäivälehdessä.
Olen pitkälti samaa mieltä.

Olen hämmästynyt siitä, että radiokanavista on tullut toimittajiensa ikiomia ääniblogeja, joissa nämä  kertovat mm omasta yksityiselämästään tai fantasioistaan turhan yksityiskohtaisesti kaikelle kansalle. Haluaako kansa ihan oikeasti tietää ihan niin selkeästi toimittajien henkilökohtaisesta elämästä ja niistä intiimeimmistäkin asioista? Ainakaan minä en olisi halunnut kuulla sellaista ja mietin, miten moni lapsi kuuntelee tätä samaa soopaa...

Tilanne ei radiokanavaa vaihtamalla parane, sillä joka kanavalla toimittajat tuntuvat musiikin välillä keskittyneen, ellei omien elämiensä julkituontiin, niin sitten julkkisjuoruihin, joita niitäkään en välttämättä halua kuunnella, vaikka itsellänikin on toimittajan tausta. Minä olinkin aina se toimittaja, joka ei ollut yhtä utelias ihmisten asioista, kuin muut. Annoin mieluummin haastateltavien kertoa sitä mistä he itse halusivat kertoa.

Todellinen uutisointi on eri asia, kuin julkkisten tirkistely, tai toimittajien oman elämän sattumusten puntarointi julkisesti. Nykyaika tekee toimittajistakin julkkiksia. Mitä avoimempi olet, sen enemmän saat suosiota ja seuraajia. Julkkisten elämä on sellaista, kuin asuisit jättimäisessä big brother-talossa ja kaikki tahtovat tietää, nähdä ja kuulla, miten sinulla tänää menee, mitä olet tehnyt tai tekemättä jättänyt.

Henkilökohtaisesti en pidä bb:stäkään. Ihan kuin jossain suljetulla osastolla tai vankilassa olisi kamerat, ja linkit julkisuuteen, kaikkien nähtäville.

Monesti ihmisillä olisi ikiomassa elämässään paremmin huomioitavia asioita ja unohdettuja perheenjäseniä tässä ja nyt, ilman muiden, ihan vieraiden ihmisten asioiden aikaavievää tirkistelyäkin. Vaan kun ihminen on laumasielu. Varsinkin jos seuraaminen on muotia. Porukka menee perässä kuin hiiret pillipiiparia seuraten.

Mun sieluni ei viihdy muodissa, muoteissa eikä laumoissa. Siksi enpä enää avaa radiota, miltään kanavalta, vaan kuuntelen mieleistäni musiikkia omilta cd-levyiltäni. Sitäpaitsi voin kuunnella itsenäisesti monipuolisemmin musaa kuin niitä radiokanavien pakkosyöttösoittolistojen pian puhkikuluvia, samoja jotka soivat jokaisella kanavalla uudelleen ja uudelleen, päivästä päivään vailla kummempaa vaihtelua.

Kertovathan niiden cd:iltä kuuntelemieni laulujen sanatkin jonkun elämästä. Ellei kappaleentekijän omasta, niin sitten kuvitellusta, mutta ei niin kornin tarkasti, kuin toimittajat omista elämistään tahtomattani välispiikeissään tarinoivat.


Onneksi radion kuuntelu on ihan vapaaehtoista. =)


19.10.2014

Viimeiset punaiset kiinanasterit




Nämä ressukat olivat jo muutamaan kertaan kukkapenkissä paleltuneet 
mutta ihmeesti ne lämpimämmän sään aikaan piristyvät 
ja nostavat päänsä. 


Pieni punainen pilkahdus... 






18.10.2014

Pälkäneen kirkon raunioilla





Olen katsellut tuota Pälkäneellä sijaitsevaa kirkonrauniota sillä silmällä 
jo vuosia siitä ohi ajaessamme ja nyt mie sain miekkosen kääntämään auton 
nokkaa ja pysäyttämään tuohon lähelle. 



Vihdoin sain selville rauniokirkon nimenkin, 
se on siis Pyhän Mikaelin kirkko. 



Luulen, että siellä järjestetään jotain tilaisuuksia noista penkeistä päätellen... 
Voisihan siellä esimerkiksi kesällä vihkiä pariskunnan... 
Miten romanttinen ajatus! 

Yleensä kammoksun kirkkoja, ja tunnen niissä ahdistunutta paniikkia, 
mutta tämä katoton kirkonraunio oli aivan eri asia. 

Jos on vain taivas kattona,
ei introverttikaan tunne paniikkia.




Luulisi, että tuo on selvää ilman kieltotaulujakin... 

17.10.2014

Ruskaa T:reella




Palatkaamme takaisin sunnuntain Tampereen reisulle, 
jolloin vielä oli puissakin ruskalehtiä. 
Ainakin siellä pohjoisemmassa.... 
Meillä niitä ei juurikaan enää ole.


Keltaisen eri sävyjä. 
Harmi etten ehtinyt napata auton ikkunasta kuvaa 
pensasmustikkatarhasta, jossa mustikanlehdet 
loistivat huiman kauniin punaisina.


Tampereen Hervannasta opiskelijan luota
kotiinpäin ajaessa nähtyä... 



Syksyisen somaa. 


Noihin lehtiin olisin halunnut kävelemään. =)



Mutta me vaan ajoimme niiden ohi... 



PS: Kuulemma Tampereella on ensilumikin jo satanut... 

16.10.2014

Simo siili




Ah, vihdoinkin meidän pihallamme on nähty 
nyt todistettavasti toisen kerran 
täällä asumisaikanamme siili

Ensimmäisellä kerralla en saanut sitä kuvattua 
koska silloin se vain juoksi pihan poikki jonnekin toisaalle. 


Nyt se selkeästi söi jotakin meidän nurmikoltamme. 
 Toivottavasti niitä kotiloita... 
Niidenhän pitäisi olla siilien herkkua. 

Toivomme NIIN kovasti 
että siili jää asumaan pihaamme, 
että teimme sille pesänkin... 
Toivottavasti se löytää sen 
ja hoksaa että pikkuinen tönö on tarkoitettu sille, 
olkisine pehmusteineen... 


PS: 
Joku on käynyt laatikossa koska olkia on 
ripoteltuna sinne tänne laatikon edustalla. 
Pidän peukkuja että siellä jo nukkuu siili... 
Joko Simo tai Silja... =)




PS2:
Valitettavasti ihan pihatiemme läheisyydessä,
niin että näin sen käydessäni postilaatikollamme,
oli jäänyt auton alle
tämä suurikokoinen seudun ainoa siili... =(

Olisi luullut autokuskin huomaavan, 
eikä päälle ajavan... =( 

Siili on haudattu.

15.10.2014

Eläinbongauksia






BirdLife Suomi järjestää 25 - 26.10.2014
joutsenbongauksen, johon voit ilmoittautua
tämän facebooksivun kautta mukaan. 


https://www.facebook.com/events/758486887549439/


Joutsenbongaus 25.–26.10.2014
Joutsenbongaus-viikonloppuna lokakuun lopulla kuka tahansa voi 
lisätä tietojamme kansallislintumme syysmääristä. Pesimäajan ulkopuolella 
laulujoutsen viihtyy parvissa ja on hyvin kuuluva ja helposti havaittava laji. 
Jokainen havainto on arvokas kokonaiskannan selvittämisessä.
Joutsenbongaus järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2012. 

Viime syksynä Joutsenbongauksessa ilmoitettiin 3300 havaintoa, 
 ja laulujoutsenia havaittiin noin 52 200.
Tänä vuonna laulujoutsen on myös BirdLife Suomen vuoden lintu
ja lajista on pyritty kokoamaan myös pesimäaikaisia havaintoja. 

Joutsenbongaukseen osallistuminen on helppoa: 




  • Laske tai arvioi näkemiesi joutsenten lukumäärä. 
  • Jos havainnoit useammalla paikalla, laske määrät kultakin paikalta erikseen.
  • Voit ilmoittaa tietoja joutsenille vaarallisista sähkölangoista, 
  • vaikket olisi viikonloppuna havainnut yhtään joutsenta.
  • Ilmoita havaintosi verkkolomakkeella, 
  • joka avataan fb-sivulla Joutsenbongauksen alkaessa lauantaina 25.10. 



  • Viite ja linkit: BirdLife Suomi






    Me käväisimme viime viikonloppuna Tampereella 
    keskimmäisemme syntymäpäivillä. 
    Matkan varrella bongasin kaikenlaista eläimellistä. 
    Muun muassa jossakin Korpikylän seutuvilla nämä kuvien
    joutsenet, joita oli noin satapäinen parvi. 


    Isot ihanat linnut oleskelivat lintuhotellissaan
    Ne söivät pelloilta jyvien jämiä, 
    puhdistelivat höyhenpeitteitään 
    tai vain nukkuivat.



    Ne valmistautuvat jatkamaan matkaa 
    sinne, missä joku muuta kieltä puhuva 
    sanoo niitä meidän joutseniksemme

    Vaikka ihan selvästi, 
    meidänhän ne ovat, 
    koska ovat täällä syntyneet. =) 




    Hevoset käyskentelivät vastapäisellä pellolla 
    aamutoimissaan. 


    Pälkäneellä parilla pellolla oli satamäärin (varmaan n 300)
    hanhia ja vähäisempi määrä joutsenia. 
    Jostain syystä hanhet lentelivät piirissä pellon päällä, 
    kuin olisivat pikastarttia harjoitelleet. 



    Matkamme varrella näimme myös pikaisesti tämmöisen pikku-aasin. 



    14.10.2014

    Pihlajanmarjanpunainen







    Pihlajissa on jäljellä enää harvaksi käyneitä marjaterttuja, 
    ei enää lainkaan lehtiä. 



    Viimeisistä marjaisista hetkistä ovat pakkasöiden jälkeen vielä bileitään salaa 
    pitämässä rastaat, tietäen jotta kohta pitää lähteä pitkälle lennolle etelään. 
    Ne pälyilevät ympärilleen jatkuvasti kuin pahanteossa olevat. 
    Ihan pian pihaan saapuisivat tilhet ja viimeistään lumen saavuttua tiklit. 


    -Ei jätetä niille mitään, eihän? 
     -Ei jätetä, muut rastaat vakuuttavat ja syövät kupujaan pullolleen, 
    niin että pian on vaikea lentää.



    Myös harakat ovat varsin ahkerasti käyneet 
    tyhjentämässä pihlajien marjaterttuja. 
     
    Tiaiset popsivat lähinnä ötököitä marjojen kimpusta. 


    Pakastimessa on edelleen muovipussillinen marjoja odottamassa 
    että löydän jostain agar-agaria 
    ja pääsen tekemään niistä pihlajanmarjamarmeladia. 




    Punainen pikkutalo sointuu hyvin tähän vuodenaikaan
    tai ainakin sen väreihin...